Tervetuloa FYSIO 2000 blogiin

Tervetuloa FYSIO 2000 blogiin

 

FYSIO 2000 on perustettu 17 vuotta sitten. Silloin yritys oli yhden miehen toiminimi ja toimittiin kotoa käsin, pienessä huoneessa talon “peränurkassa”.
Tänä päivänä kun suomikin juhlii 100 vuottaan, on myös FYSIO 2000 kokenut suuren muutoksen. Emme ole enää toiminimi, vaan yrityksen kasvun myötä olemme jo osakeyhtiö. Liikekiinteistöjä löytyy kolmelta paikkakunnalta, yhteensä neljä kappaletta. Ja henkilökuntaa on kertynyt kattojen alle yli kaksikymmentä. Lisäksi työyhteisöön tuo lisäpanoksensa erinäinen määrä opiskelijoita jotka suorittavat oppilaitoksien harjoittelujaksoja.

 

Yrityskauppojen myötä koko suomen kattavaa toimintaa

Syksyllä solmittu yrityskauppa on takana. FYSIO 2000 laajeni kertaheitolla valtakunnalliseksi yrityksesi – verkkokaupan muodossa. www.urheiluteippi.fi on nyt yksi osa meidän toimintaa ja tällä konseptilla pyrimme nostamaan myös oman osaamisemme tietoisuutta.

Verkkokaupalle perustettiin FYSIO 2000 Seinäjoen keskustan toimipisteeseen pienimuotoinen kivijalkakauppaa, jolloin lähialueen asiakkaita päästään palvelemaan henkilökohtaisesti, ja verkkokaupasta tilatut paketit voi kätevästi noutaa myös sieltä.

Verkkokaupan tuotteet hankitaan kaikki suoraan valmistajilta, jolloin välikäsien määrä pysyy minimissä ja asiakashinta kohtuullisena.

Kivijalkamyymälän FYSIO 2000 kaupan tuotevalikoima on monipuolinen. Olemme mm. Tempurin, MediteamShopin, McKensien, Highrollerin ja monen muun tuotteen jälleenmyyjä. Nopealla toimituksella pystymme tilaamaan asiakkaalle suoraan kotiin toimettuinakin tuotteita maahantuojalta, mikäli tuotetta ei jo löydy kaupastamme.

 

Tuotevalikoimasta löytyy myös kotimaisia tuotteita

Valikoimissamme olevia tuotteita valmistetaan Suomessa, Kiinassa ja Saksassa.
Urheiluteippi.fi tuotteet ovat olleet jo usean vuoden ajan laajalti käytössä niiden hyvän hinta/laatusuhteen sekä nopean toimituksen vuoksi käyttäjäkunta on kasvanut vuosittain.
Esimerkiksi kotimainen Cool-X tuotteet kylmäpussit, magnesiumsuikeet, lämpögeelit löytyvät meidän verkkokaupan tuotevalikoimasta.
Tämän hetkinen verkkokaupan käyttäjiä löytyy terveydenhuollon ammattikunnasta alasarjojen harrastajista aina maajoukkuetasolle asti.
Nyt uuden yrityskaupan myötä tuotevalikoima laajenee hieman, mutta suurin myyntiartikkeli on kuitenkin edelleen urheilu- ja kinesioteipit.

 

Kohti tulevaa

Itse näemme, että nykyinen toimintamme laajenee enenevässä määrin myös kotikuntoutuksen pariin. YLE:n aamuohjelman haastattelussa ollut Erkki Vauramo – vei sanat suoraan suusta! “Jos ikäntyvän väestömme kotihoitoon panostettaisiin, kuntoutettaisiin heitä omassa kotonaan, opastettaisiin esimerkiksi tablettien käyttöön, he pärjäisivät pidempään kodissaan.” Tällä pystyttäisiin myös parantamaan heidän elämänlaatuaan, ja tapaa olla kontaktissa nykyaikaisella tekniikalla ulkomaailmaan. Nykyaikaa kun on, että lähes kaikki tapahtuu tietotekniikan avulla sähköisesti, jopa lääkärin konsultointi ja labrakokeiden tulokset voit lukea sähköisestä järjestelmästä.

Moniammatillinen tiimiyhteistyö on tätä päivää, ja tähän olemme koko ajan suuntautumassa myös FYSIO 2000. Seinäjoen keskustan toimipisteen laajennuksen myötä, olemme saaneet saman katon alle jo todella hyvän yhteistyötahon Kuortaneen Urheiluopiston sekä vuoden alussa lähihoitajan joka toimii tiloissamme jalkahoitajana.

Haluamme koko FYSIO 2000 henkilökunnalla toivottaa kaikille asiakkaillemme rauhallista ja liikunnallista joulua. Iso kiitos nykyisille asiakkaillemme – nyt mekin nautimme kiireettömästä joulusta!

 

Leave Comment