Kuinka tulisi aloittaa liikkuminen?

Vanha sanonta “Liike on lääkettä”, on lause mikä on todistettu jo useammassa tutkimuksessa erittäin osuvaksi.
Liikkeen avulla saamme aktivoitua lihas, hermo, lymfa ja verenkiertojärjestelmäämme kokonaisvaltaisesti. Näin ollen voidaan todeta, että liikunta on merkittävässä asemassa hyvän terveyden saavuttamiseksi.

Säännöllinen liikkuminen ei vaikuta pelkästään fyysiseen hyvinvointiin, vaan se vaikuttaa meihin myös psyykkisesti. Jaksaminen töissä ja arjessa on parempaa, pystymme keskittymään kauemmin ja unenlaatu paranee merkittävästi.

Liikkumiseen yhdistetään monesti ennakkoluuloja ja ajatuksia, jotka estävät liikunnallisen harrastuksen aloittamisen. Liikkumisen ei tarvitse olla jatkuvaa epämukavuusalueella olemista, lähtötason ei tarvitse olla hyvä aloittaessa, eikä lajia tarvitse treenata päivittäin. Pääasia liikkumisen aloittamisessa on, että siitä saadaan säännöllistä, mukavaa, tavoitteellista ja nousujohteista.

Lajeja on runsaasti tarjolla, ja välillä on hankala päättää mitä haluaa treenata. Ainut tapa selvittää mikä on itselle oikea laji, on käydä kokeilemassa eri vaihtoehtoja. Ammattilaisen ohjaamana treenistä saa huomattavasti enemmän irti, ja pääsee näkemään lajin kokonaiskuvan. Tässä muutamia vinkkejä kuinka saat aloitettua liikkumiseen ja pidettyä sen säännöllisenä.

  1. Pyri tekemään vähän kerralla. Useammin pienempi määrä on parempi kuin harvemmin isompi määrä.
  2. Pyri järjestämään menosi niin, että liikkumiseen varattu aika on aina sama. Esimerkiksi ma ja to klo 18:00.
  3. Etsi laji, joka tuntuu sinusta mielenkiintoiselta. Kaikkien ei tarvitse käydä salilla, tai lenkillä.
  4. Isossa porukassa treenaaminen toimii kannustimena pyrkiä parempiin tuloksiin ja harjoittelu on nousujohteista. Etsi lähin urheiluseura, tai kaveri kenen kanssa aloitat urheilemisen.
  5. Älä kilpaile. Liikkumisen ei tarvitse johtaa kilpailemiseen. Harrasteliikunta on tänä päivänä todella suosittua. Vaikka liikuttaisiin kaveriporukalla, mukana urheiluseurassa on nouseva trendi – ei kilpailurheiluun tähtäävässä liikkumisessa. Hae ensin liikkumisesta hyvä fiilis, ei kannata heti tavoitella arvokisamitaleita.
  6. Muista levätä. Liikunta aloitetaan monesti liian agressiivisesti. Harjoitellaan monena päivänä ja sen jälkeen kun joka paikkaa kiristää ja kolottaa, todetaan ettei tämä ollutkaan kivaa. Lihakset kasvavat levossa, joten muista; rauhallinen aloitus ja lepopäivät, silloin innostus säilyy ja oma keho ehtii palautua.
  7. Pyydä apua. Mikäli aloitat liikkumisen kuntosalilta, muista pyytää apua! Oikeanlainen harjoittelu, sinulle sopivalla ohjelmalla ja painoilla ohjauksen kera, ennalta ehkäisevät mahdollisten urheiluvammojen syntymisen.

Hyvää ja liikunnallista vuotta 2018!

Leave Comment