Liikunnan säännöllisyys löytyi FYSIO PT:n avulla

Liikunnan säännöllisyys löytyi FYSIO PT:n avulla

Asiakastarina Miikka Voipio 50v.

Olen sopinut tapaavani Peab Oy.n apulaisjohtaja Miikka Voipion FYSIO 2000 hyvinvointiyksikössä Seinäjoen keskustassa. Voipio on ollut FYSIO 2000 asiakkaana nyt reilun puolitoista vuotta, ja olemme sopineet haastatteluun ajan, ympäristöön josta hänen asiakkuus on alkanut.

Mutta suoraan sanottuna, en meinaa tunnistaa koko miestä, muutos on huikea!

Miikka Voipio täytti elokuussa 50 vuotta. Kysyessäni mistä hänen kuntoiluinnostus oikein alkoi Voipio kertoo alkusysäyksen tulleen ystävän suorasta palautteesta. “Ystäväni jäi eläkkeellä kolmisen vuotta sitten, ja sanoi minulle tuolloin, että mikäli aiot edes teoriassa olla terveessä kunnossa eläkkeelle jäädessäsi, olisi minun tehtävä itselleni jotain. Kuntoilua en toki silloin aloittanut, niin voimakkaana en silloin kokenut tuota lausahdusta, mutta ajatus jäi mieleeni muhimaan. Ajatus kypsyi toteutuksen tasolle pari vuotta, jonka jälkeen aloitin aluksi ihan kävelylenkeillä.
Puolitoista vuotta sitten olin kuitenkin yhteydessä FYSIO 2000 Timo Tuuriin, että nyt tämä mies kaipaa apuja!”

Nyt takana on suuri muutos, niin ulkoisesti, mutta myös sisäisesti. Liikkumisesta on tullut elämäntapa, joka ei jää pois edes työmatkoilla. “Työmatkoille minulla on hyvät jumppaohjeet jotka pystyn toteuttamaan ihan vaikka hotellihuoneessa tai lenkkeillen, aikaisemmin ei näin ole ollut, vaan olen tahtonut jäädä illalla hotellihuoneeseen katsomaan tv.tä”, kertoilee Voipio.

Tilivelvollinen muutenkin kuin maksun suhteen, joka viikkoinen FYSIO PT tapaaminen

Kysyttäessäni onnistumisia Voipio toteaa heti, että kun henkilökohtaisena valmentajana on ollut fysioterapeutti on ollut helppoa ottaa harjoittelussa kokonaisvaltaisesti kaikki huomioon. Fysiologinen ja harjoittelupuolen tuntemus on taattua. “Minulle on ollut erittäin tärkeää myös, että ei ole urheiltu, vaan opeteltu liikkumaan. Minulla on liikkuvuudessa rajoitteita, toispuoleisuutta, FYSIO PT ottaa nämä harjoitteissa kaikki huomioon, sekä myös jatkon suunnittelussa

On ollut matala kynnys tulla FYSIO 2000, ja minua on motivoinut myös se, että olen tilivelvollinen FYSIO PT:lle muutenkin kuin maksujen suhteen, kun yhteisiä treenikertoja on joka viikko.”

“Ymmärsin myös itse, että pysyvämpiä tuloksia saan, kun aloitan matalalla teholla liikunnan, kuntosalilla pienillä painoilla, kävellen ja talvella hiihtäen. Lenkkipolullakin juoksu tuli vasta viime syksynä FYSIO 2000 juoksukoulun myötä mukaan. 

FYSIO 2000 kuntosalilla en oikeastaan nyt käytä lainkaan kuntosalilaitteita, vaan teen yhdessä FYSIO PT.n kanssa kaikkea muuta – omankehonpaino -harjoitteita, kuminauhajumppaa ja muuta. Näitä pystyn sitten hyvin hyödyntämään myös työmatkoilla.

Kun pääsee tietyn kynnyksen yli, niin liikunnasta saa elämäntavan”, Voipio kiteyttää. 

Välitavoitteita ja uusia tavoitteita kohti

“Kesälle 2019 olin asettanut itselleni tavoitteeksi juosta puolimaratonin, tuo tavoite toteutui! Nyt uusi tavoite on osallistua Vuokatissa hiihtokilpailuihin maaliskuussa 2020. Osallistuin FYSIO 2000 hiihtokouluun kevättalvella 2019 jossa mm. hiihdon tekniikkaa saatiin parannettua huomattavasti.
Harjoitteluun ei onneksi ole tullut takapakkia tai taukoja, pieniä sairaslomia lukuun ottamatta”.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi

FYSIO PT.ssä asiakas otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon Hintsa Performancen mallin mukaisesti, jossa asiakas on keskiössä ja sen ympärille rakentuu harjoittelu, uni, palautuminen sekä liikunta ja muu elämä. Kun kaikki osa-alueet huomioidaan tulos on positiivinen, kokonaisvaltainen ja muutos voi onnistua.

Miikka Voipio kertoo, että säännöllisen liikunnan aloitettua myös uni on parempaa, arki-iltojen rytmi on järkevämpi. Ruokavalio on muuttunut säännöllisemmäksi, välipalat ovat tulleet myös mukaan hedelmien ja erilaisten smoothien muodossa. “Vaikka toki välillä tulee herkuteltua ja juhlittua, mutta se on aivan sallittua” Voipio naurahtaa.

Parasta palautetta huomiosta

“Mukava palaute tulee siitä, kun ihmiset huomaavat ja kommentoivat muutoksen joka minussa on tapahtunut, kuten sinäkin teit!” Voipio sanoo ja lisää; “olen tyytyväinen, että homma on lähtenyt hallitusti liikkeelle ettei ole tullut takapakkia, paikat eivät ole kipeytyneet harjoittelusta liikaa, tai että tämä kaikki olisi loppunut kesken. 

Pahinta on kuitenkin ollut se, ettei ole tullut lähdettyä liikkeelle aikaisemmin. Nuoruudessa  minulla kuitenkin on ollut liikunta tausta, mutta noin 15v. tauko kaikesta. 

Onnistuakseen jossain motivaatio pitää lähteä itsestään!”

 

FYSIO PT on fysioterapian ja henkilökohtaisen valmennuksen yhdistelmä, josta löydät lisätietoja >>>

 

Asiakastarinan haastattelun ja kynäilyn takana FYSIO 2000 asiakas- ja markkinointivastaava Heidi Salo